Näytteitä projektitöistä

Meneillään on hiljaisen tiedon siirtämiseen tähtäävä ikäjohtamisvalmennus Helsingin terveyskeskuksessa. 


Keväällä 2008 hyödynsin työhyvinvoinnin asiantuntemustani päivittämällä aiheeseen liittyvän osion Helsingin kaupungin henkilöstöhallinnan käsikirjaan.


 Marraskuussa 2007 valmistui Helsingin kaupungin Henkilöstökeskuksen teettämä henkilöstöstrategiaa toteuttavien hankkeiden hankekartoitus ja väliraportti. Projekti jatkui uuden hankekartoituksen ja loppuraportin kokoamisella helmikuussa 2008. Samanlainen hankekartoitus jatkuu vuonna 2008 toteutettavista hankkeista. 


Lokakuussa 2007 valmistui Helsingin kaupungin Henkilöstökeskukselle tekemäni kartoitus perehdyttämisestä, työssä oppimisesta sekä tietämyksen siirtämisestä. 

"Henna Laukka kartoitti tiedon siirtämistapoja Helsingin kaupungilla ottaen huomioon tiedon eri ulottuvuuksia perehdyttämisen, työssä oppimisen ja tietämyksen siirtämisen näkökulmista. Raportti antaa hyvän kuvan nykytilanteesta, ja siinä esitetyt ehdotukset auttavat organisaatiotamme kehittämään tiedon siirtämistapoja edelleen." - Raija Peltonen, Helsingin kaupungin henkilöstöpolitiikan osaston osastopäällikkö


Hiljainen tieto terveysalan ikäjohtamisen haasteena
Kokemuksia hiljaisen tiedon siirtämisestä Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön Turun terveysasemalla. Pro gradu -tutkielma Turun kauppakorkeakouluun.
» lataa raportti, pdf 440 kt.

 "Hennan tutkimus tuotti YTHS:lle käytännön keinoja kohdata hiljaisen tiedon siirtämiseen liittyviä haasteita." - Eija Orpana, YTHS:n toimitusjohtaja